Helsinki toimi olympialaisten isäntänä vuonna 1952

Helsinki toimi olympialaisten isäntänä vuonna 1952

Vuosi 1952 oli Helsingissä merkityksellinen ja se painui urheilukansan mieliin, koska tuolloin järjestettiin Helsingin olympialaiset. Tällä sivulla kyseiset olympialaiset esitellään pähkinänkuoressa. Helsingin olympialaisten osallistujat Olympialaiset järjestettiin Helsingissä 19.7.-3.8.1952. Osallistujia oli melkein 5 000 ja he tulivat yhteensä 69 maasta. On huomioon otettavaa, että Suomessa elettiin vielä vuonna 1952 elintarvikesäännöstelyn aikaa, joten onkin uskomatonta, että Helsinki […]

Miten Suomi valmistautui Helsingin olympialaisiin?

Miten Suomi valmistautui Helsingin olympialaisiin?

  Suomen valmistautumista Helsingin olympialaisiin 1952 voidaan kuvata jopa kuumeiseksi. Suomen voidaan sanoa pyrkineen pesemään kasvojaan voidakseen esiintyä uskottavana olympialaisten isäntänä. Kerromme tällä sivulla millaisiin toimiin Suomessa ryhdyttiin kisaisännyyden varmistuttua. Suomi koki kasvojenkohotuksen ennen kisoja Olympiaisännyys oli eittämättä suuri kunnia pienelle Suomelle. Tästä syystä kisoihin valmistautuminen aloitettiin hyvissä ajoin. Maassa alettiin rakentaa sekä kisa- että […]

Millaista suomalainen koulutus oli ennen kansakouluja ja niiden aikana?

Millaista suomalainen koulutus oli ennen kansakouluja ja niiden aikana?

Suomalaisen koulutuksen katsotaan lukeutuvan nykyisin maailman parhaimpien joukkoon, mutta mistä oikein on lähdetty; millaista maamme koulutus oli ennen kansakouluja ja miten se muuttui kansakoulujen myötä? Tähän juttuun on koottu tiivistettyä tietoa Suomen koulutuksen alkuajoista. Millaista suomalainen koulutus oli ennen kansakoulun tuloa? Lähinnä vain kirkon ylläpitämät kiertokoulut huolehtivat suomalaisten koulutuksesta ennen kuin kansakouluasetus tuli voimaan. Nämä […]

Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki oli tärkeä virstanpylväs maamme koulutuksessa

Vuoden 1921 oppivelvollisuuslaki oli tärkeä virstanpylväs maamme koulutuksessa

  Vuoden 1921 oppivelvollisuuslakia voidaan pitää tärkeänä virstanpylväänä maamme koulutuksen saralla. Tätä ennen Suomeen oli jo perustettu kansakouluja, mutta monet vanhemmat lähettivät edelleen lapsensa mieluummin kiertokouluihin peläten, että lapset alkaisivat kansakoulujen myötä vieroksua ruumiillista työtä, jollaista työ vielä Suomen maaseuduilla pääosin oli. Kerromme tällä sivulla lyhyesti, miten oppivelvollisuuslaki vaikutti suomalaiseen koulutukseen vuonna 1921. Oppivelvollisuuslaki osa […]

Olivatko suomalaiset viikinkejä?

Olivatko suomalaiset viikinkejä?

  Otsikossa esitetty kysymys, olivatko suomalaiset viikinkejä?, on herättänyt yllättävän vähän kiinnostusta tutkijoiden keskuudessa. Maamme viikinkiaika, joka ajoittuu noin vuosille 800 – 1050, on kuitenkin mielenkiintoinen, minkä vuoksi ajattelimmekin ottaa sitä käsittelevän uusimman tutkimustiedon esille tässä jutussa. Fibula, Fabula, Fact – the Viking Age in Finland -tutkimus Kuten edellä jo todettiinkin, on suomalaista viikinkiaikaa tutkittu […]